Kyttäjuttu: Taistelu Stolichnayasta
Nov-2011

Stoli on mielestäni alkoholiksi aurinkoinen ja piristävä
Laadukkaaksi ja vielä minun hintatasooni mahtuvaksi esimerkiksi on osoittautunut venäläinen Stolitšnaja-vodka. Pirtein punavalkoisin etiketein koristettu 0.7 litrainen Stolipullo maksaa Alkossa 20 euroa.
Vodkalla on riittoisasti veden kanssa nautittuna helppo annostaa kevyitä, iloisia ja sosiaalisesti hyväksyttyjä päihtymistiloja. Oikealla annostuksella ja vesitekniikalla ainakin minä vältän kivuliaita kehon etanolin ja sen epäpuhtauksien käsittelyyn liittyviä jälkivaikutuksia.
Vodkan, kuten kaiken muunkin alkoholin haitallisiin terveysvaikutuksiin kuuluvat merkittävä energiapitoisuus, syöpäriski ja laskujen jälkeinen masennus. Kun tähän vielä lisää alkoholin monelle vahvaa riippuvuutta aiheuttavan vaikutuksen, on helppo todeta se melko epäterveelliseksi lailliseksi päihteeksi. Alkon tarjonnassa ei vain toistaiseksi ole mitään järkevämpää.
Pidän siis Stolista niin paljon kuin alkoholista voi pitää, enkä mielelläni luovuta pulloani epämukavasti käyttäytyville. Lauantai-iltana 26.11.2011 noin varttia vaille keskiyötä, nuorehko poliisimies kuitenkin pysäytti minut Helsingin rautatieaseman rakennuksen sisällä poistuessani lähijunasta.
Poliisi vaati minua luovuttamaan takin taskustani näkyvän 0,7-litraisen Stoli-vodkapullon hänelle. Puolityhjä “alkoholiastia” taskussa viittasi tämän konstaapelin mukaan alkoholin nautiskeluun julkisella paikalla. Kyseinen astia oli kierrekorkilla suljettu.
Istuttuani iltaa lämminhenkisen maltillisuuden merkeissä ystävieni luona Espoossa, minulla ei ollut takin taskuni lisäksi mitään tapaa kuljettaa pulloani. Poliisit virkahaalareissa eivät näkemykseni mukaan edusta mielekästä lauantai-illan seuraa. En siksi väsyneenä ja hämmentyneenä jäänyt selventämään tilannetta, vaan poistuin nopeasti paikalta luovutettuani pulloni.
Kirottuani asiaa huolellisesti ja tutkittuani järjestyslain 4§ totesin, että poliisimies oli toiminut lainvastaisesti. Ei sellainen yksinkertaisesti käy päinsä, että selväpäiset aikuiset ihmiset joutuvat steissillä luovuttamaan laillista alkoholiaan viranomaisille. Tänään meninkin moikkaamaan Helsingin eteläisen poliisipiirin päivystystä ja puolestani tehtiin tutkintailmoitus. Tämän ansiosta toivon saavani päihteeni korvatuksi.
Tutkinta-aineiston voi ladata luettavaksi.
Valokuvan Stolichnaya-pullosta on ottanut Thomas Hawk.
Hyvä että teit tutkintapyynnön. Katsotaas mikä on lopputulos ja tuleeko poliisimiehelle sanktioita.
onkos kuulunut mitään?
Anomuumi: Tuli päätös asiaan liittyen huhtikuussa (tein iloituksen marraskuussa). En vaan ole ehtinyt kirjoittaa asiasta. Yritän lähipäivinä. Mutta lyhyesti, tuli pahoitteleva puhelu ylikomisariolta, päätös postissa ja korvaus Stoli-pullosta tilille.